Nokan joululounas 1.-19.12.2025 / Nokka Christmas Lunch 1.-19.12.2025

Pelastetaan pohjoisen lohijoet

Pohjoisten lohijokien vitsaukseksi muodostunut kyttyrälohi on oikein pyydettynä ja valmistettuna erinomainen herkku.

Ravintola Nokan keskeisiin periaatteisiin kuuluu, että ravintolassa tarjottava ruoka on valmistettu kotimaisista raaka-aineista. Yhtenä harvoista poikkeuksista on ollut Pohjois-Norjasta pyydetty kuningasrapu, joka on alueella vieraslaji, jonka kantaa pidetään kurissa tarkkaan ohjatulla pyynnillä.
Nyt samasta syystä lautaselle päätyy toinen pohjoisen vieraslaji: kyttyrälohi.
Kyttyrälohi on Tyynen valtameren laji, jota esiintyy luontaisesti sekä Aasian itärannikolla että Pohjois-Amerikan länsirannikolla.

Venäläiset ovat aikoinaan istuttaneet kyttyrälohta Kuolan niemimaan eteläpuoleiseen Vienanmereen ja vielä lännemmäksi Murmanskin alueelle. Tarkoituksena on ollut saada seudulle runsaana esiintyvä kanta ensisijaisesti kaupallisen kalastuksen tarpeisiin.
Kyttyrälohi on siitä levinnyt länteen kohti pohjoista Atlanttia, ja nyt sitä nousee suuria määriä Pohjois-Norjan jokiin, joissa on luontainen Atlantin lohen kanta. Kyttyrälohen ilmestyminen samoihin jokiin on herättänyt suurta huolta paikallisissa, kalastajissa ja kalantutkijoissa, ja nousun estämiseksi on ryhdytty toimiin.

Ensijärkytyksen jälkeen on huomattu myös tumman pilven hopeareunus. Siinä missä muutenkin alemmuustilassa olevalle Atlantin lohelle ei juuri ole myönnetty pyyntilupia viime vuosina, jokisuistoissa tehdään hartiavoimin työtä kyttyrälohen leviämisen estämiseksi ja joista nostetaan valtavat määrät kalaa.
Vaikka kyttyrälohi jokeen noustuaan alkaa nopeasti muuttaa muotoaan ja sen lihan arvo ruokana laskee, se on meressä ollessaan ja vasta jokeen noustuaan erinomainen ruokakala, aivan ylistetyn villin Atlantin lohen veroinen.

Ravintola Nokka ja keittiöpäällikkö Ari Ruoho ovat osaltaan liittyneet talkoisiin, joissa kyttyrälohta hyödynnetään ruoaksi kannustaen kyttyrälohen pyyntiä ja samaan aikaan loihditaan ruokia, joissa kala on parhaimmillaan. Samalla tuetaan myös Suomen suurten lohijokien, Tenon ja Näätämön, suojelemista kyttyrälohelta.

”Kävin viime kesänä poikani kanssa Pohjois-Norjassa varta vasten kalastamassa kyttyrälohta. Vasta jokeen noussut kyttyrälohi oli erinomaista ruokakalaa, ja on mahtavaa, että pystymme nyt hyödyntämään sitä myös Nokan keittiössä”, keittiöpäällikkö Ruoho iloitsee.
Nokan tarjoamat kyttyrälohet on pyydetty Varanginvuonon pohjoisrannalta, Annijoen eli Vestre Jakobselvan suulta. Ensiesiintymisensä Nokan listalla tekevä kyttyrälohi tarjotaan kylmäsavustettuna.